The Police oli ensimmäisiä brittiläisiä rock-yhtyeitä, jonka musiikissa oli paljon innostavia vaikutteita jamaikalaisesta musiikista, ennen muuta reggaesta. Copeland perusti yhtyeen vuonna 1977. Originaalikitaristi oli Henry Padovani, jonka tilalle tuli pian Summers (Campionin kuvaus tästä vaihdosta ei ole kovin mairitteleva), sekä laulaja Sting. Yhtye oli 1980-luvun alun suosituimpia rockyhtyeitä koko maailmassa. Yhtyeen viimeisin studioalbumi oli Synchronicity (1983). Pitkän tauon jälkeen bändi esiintyi julkisesti helmikuussa 2007 Grammy-gaalassa, ja teki 2007-2008 voitokkaan maailmankiertueen. The Police on ollut myös kaupallinen menestystarina.
Musiikillisesti The Police oli loistelias trio. Minulle henkilökohtaisesti se oli erittäin tärkeä; se johdatti minut takaisin rockin ja yleensä rytmimusiikin pariin. Suhde katkesi punkin tulon myötä; lauma totaalisen soittotaidottomia nuoria repimässä 1970-luvun puolivälissä naamaansa asioista, joista eivät yhtään mitään tiedä tai haukkumassa yhteiskuntaa ilman vähäisintäkään kehittävää ajatusta teki totaalisen stopin. Kaksi vuotta meni pelkän klassisen musiikin parissa, mutta sitten tuli The Police ja muutti kaiken ja teki paluun mahdolliseksi. Nämä kaverit osasivat soittaa, ja vaikka perusvire oli punkahtava, niin mukana oli paljon muita, musiikillisesti innostavampia elementtejä.
Punk-trendin jo osoittaessa laantumisen merkkejä 1978 alkoi uuden aallon kukoistuskausi ja The Police keksi yhdistää ska- ja reggae-elementtejä musiikkiinsa muuttaen myös soundiaan ilmavammaksi. Sting ryhtyi pääasialliseksi lauluntekijäksi ja etevät sovitukset ryyditettiin Copelandin rock-piireissä poikkeuksellisella rummunsoitolla (hän mm. suosi erilaatuisia polyrytmejä käyttäen myös jazzille tyypillisempää soittotyyliä) ja Summersin kekseliäillä kitaraefektien käytöllä. Stingillä oli vahva jazztausta jo bändiin tullessaan, ja trion hajottua hän on tehnyt joitakin hyviä sessioita johtavien jazzmuusikoiden kanssa.
Ensimmäisen Police-klassikon Roxanne, joka kertoi ranskalaisesta prostituoidusta, myötä yhtyeen manageri Miles Copeland sai A&M:n julkaisemaan singlen, ja menestystarina alkoi. Outlandos d’Amour -albumin jälkeen yhtye lähti ensimmäiselle USA:n kiertuelleen. Outlandos lähti nousuun ja uudelleenjulkaistu Can’t Stand Losing You nousi Englannin singlelistan kakkoseksi. Toisen levyn ensimmäinen single Message in a Bottle oli The Policen ensimmäinen listaykkönen Englannissa. Myös itse LP Reggatta de Blanc (1979) ja toinen single Walking on the Moon nousivat listaykkösiksi.
Campionin alkuteoksen otsikko on otettu bändin menestyssävelmästä. Sen liittyminen kirjan sanomaan jää silti jokseenkin irralliseksi. “Ennen kertomattoman The Police-tarinan ja uuden aallon rockin nousun” suhteen jää myös kaipaamaan syvällisempää otetta ja musiikillista analyysia. Ehkä tämä uudistajan rooli on aluksi muistuttanutkin kuukävelyä, kirja antaa siitä selviä viitteitä, mutta syvempi porautuminen itse musiikkiin olisi ollut tarpeen. Sehän oli kuitenkin sisäisten konfliktien täyttämän bändin kiinnevoima.
Valikoitua historiaa
Campionin haluna on nähtävästi ollut asettaa The Police osaksi sitä 1970-luvun lopun yhteiskunnallista ilmapiiriä, jossa yhtye aloitti. Kirjoittajalla on enemmän taitoa ja kiinnostusta uuden aallon ruotimiseen kuin yhtyeen musiikin tulkintaan. Trion loistavien levytysten huomiokykyinen jäsentely jää vähiin, poikkeuksena lähinnä Synchronicityn tarkastelu. Comeback-kiertueen tutkiminen jää myös puutteelliseksi. Esimerkiksi John Fagerholmin & Jaakko Riihimaan tuore muistelo Albert Järvisestä selvittää kitaramestarin vahvistimet, kitarat ja efektilaitteet. Sen rinnalla Campionin teksti on löysää turinaa, osittain jo lähes juoruilua, kuten auktorisoimattomien bändihistoriikkien laita usein on.
Ei voine väittää, että Campion pyrkisi kirjallaan suoranaisesti vääristelemään The Policen tarinaa, mutta tutkivaksi journalistiksi hän omaksuu omituisen tuomitsevan asenteen ja valikoivan työtavan. Fanit ovat olleet perillä yhtyeen sisäisistä jännitteistä jo tähänkin asti. Yhteisen musiikkituotoksen avulla kaverit pystyivät ylittämään henkilökohtaiset riitansa, mikä on jo sinänsä arvostettavaa. Kirjoittajan yhteiskunnallinen “eetos” taas kuvastuu tarkoitushakuisena tai ainakin korostetun alleviivaavana. Rock-markkinoinnille tyypillinen ylisanojen käyttö käy luontevasti ja välillä sorrutaan omaan näppäryyteen.
Kirjan tekstistä jää lukijalle melko epämääräinen tunne. Yleissävy on ironinen, hyökkäävä, tyyli arvostelevaa ja arvottavaa. Punnitseva ote on haparoiva ja tutkiva ote liioitellun tendenssimäinen. 1970-luvun puoliväliin sijoittuvaa brittiläistä punk-liikehdintää spesifioidaan tarkkanäköisesti, kuten myös The Policen tyylinhakua. Punk-bändiksi The Police oli liian siloposkinen, joten manageri Copelandin oli löydettävä toinen lähestymistapa. Stingin tragikoomiset edesottamukset – Jaguar-automainoksesta puhumaan “valistuneen ihmisen lailla hiilijalanjäljestä” jne. -, Summersin epämukavat oikut ja muut kummajaiset saavat kuitenkin osakseen ylenpalttisen pilkallisen käsittelyn.
Kysymykseen “miksi teit kirjan” tekijä saattaisi vastata “koska lukijoilla on oikeus tietää”. Näin varmasti onkin, mutta ketä tällainen negatiivisuus hyödyttää? Kirjoittajan asenne kohteeseensa on nimittäin kovin jyrkkä. Lyömisen mielikohde on erityisesti Sting, ja vaikka kritiikille tietysti on aihettakin, sen vivahteet ylittävät hyvän maun rajat. Ei kai kukaan ole väittänytkään rock-yhtyettä pelkästään onnelliseksi työyhteisöksi. Lyhyet referaatit trion jäsenten perhetaustoihin eivät varsinaisesti auta syventämään artistiprofiileja.
Petri Silaksen suomennos saatiin vauhdikkaasti kirjamarkkinoille, alkuteoskin on julkaistu tänä vuonna. Teksti kulkee sukkelasti ja alkuteoksen henkeä noudatellen. Joistakin tyyliratkaisuista voi olla monta mieltä. Esimerkiksi määräisen artikkelin poisjättö yhtyeen nimestä suomenkielisessä tekstissä häiritsee ainakin minua – hieman sama, jos jättäisi kautta linja tekstissä henkilönimestä etunimen pois.
Kirjan kuvamateriaali on jo lähes salaivainen – tämä muistaen, että bändi oli alusta alkaen hyvin kuvauksellinen ja kiinnitti aina erityistä huomiota valokuviin ja lookiin. Internetistäkin olisi löytynyt parempia valmiskuvia. Olkoonkin, että Sting näyttäytyy noissa nuoruuskuvissaan tahattoman koomisessa valossa, kuvatoimitus ei tee oikeutta koko bändille; aloittelevan bändin Yhdysvaltain ja Aasian kiertuekuvat ovat melko teatraalisia ja teennäisen tuntuisia. Suosionsa huipulla yhtye pirstoutui riitoihinsa jäsenten jatkaessa soolourillaan.
Mutta on vain yksi The Police-yhtye ja sen musiikki on vastustamatonta. Yhtyeen kotisivut löytyvät osoitteesta www.thepolice.com/.
Megahitti Every breath you take
{youtube}OMOGaugKpzs{/youtube}
Message in a bottle
{youtube}vLFF2P8fInI{/youtube}
Chris Campion: Police (alkuteos; Walking on the Moon: The Untold Story of the Police and the Rise of New Wave Rock. Johnny Kniga 2010, 397 s.)
The Police Diskografiaa
Albumit
- Outlandos d’Amour (1978)
- Reggatta de Blanc (1979)
- Zenyatta Mondatta (1980)
- Ghost in the Machine (1981)
- Synchronicity (1983)
- Live! (1995)
Kokoelmia
- Every Breath You Take: The Singles (1986)
- Message in a Box: The Complete Recordings (1993)
- Every Breath You Take: The Classics (1995)
- The Very Best Of… Sting & The Police (1997, 2002)
Singlet
- Fall Out / Nothing Achieving (Illegal Records), toukokuu 1977
- Roxanne / Peanuts, huhtikuu 1978
- Can’t Stand Losing You / Dead End Job, syyskuu 1978
- So Lonely / No Time This Time, marraskuu 1978
- Message In A Bottle / Landlord, syyskuu 1979
- Walking On The Moon / Visions of the Night, marraskuu 1979
- The Police Six Pack (viisi edellistä A&M singleä + The Bed’s Too Big Without You (mono) / Truth Hits Everybody (live), kesäkuu 1980
- Don’t Stand So Close To Me / Friends, syyskuu 1980
- De Do Do Do De Da Da Da / A Sermon, joulukuu 1980
- Invisible Sun / Shambelle, syyskuu 1981
- Every Little Thing She Does Is Magic / Flexible Strategies, lokakuu 1981
- Spirits In The Material World / Low Life, joulukuu 1982
- Every Breath You Take / Murder by Numbers, toukokuu 1983
- Wrapped Around Your Finger / Someone to Talk to, heinäkuu 1983
- Synchronicity II / Once upon a Daydream, lokakuu 1983
- King Of Pain / Tea in the Sahara (live), tammikuu 1984
- Don’t Stand so Close to Me ’86 / Don’t Stand so Close to Me (live), lokakuu 1986
- Roxanne ’97 (Puff Daddy Remix Radio Edit) / Walking On The Moon (Roger Sanchez EVA Edit), 1997