Muistan, kuinka ihmettelin aikoinani Suomalaisen Karin mieltymystä soittaa sinfonista soitinta; fagottia. Mitä pirua kaiken kansan pilapiirtäjä saisi moisesta irti? No varmaan sai. Ja kunnolla. Tajuan nyt sen lopullisesti, kun soittoaparaatissa pyörii levyn avausraitana Horace Silverin The Jody Grind bassoonilla (fagotilla) soitettuna! Siis bassoonilla soitettuna! Hertimanleini sentään… no tulipahan tämäkin aukko sivistyksestä täytettyä.
Tuo täyttö tapahtui todella hyvällä maulla ja mukaansa tempaavalla tatsilla. Eipä olisi uskonut kuinka maslakasti kyseinen soitin sopii jazzin kategoriaan. Vanhan kunnon jazzin sellaiseen ainakin, sillä levyn säveltäjä nimiä Silverin lisäksi ovat mm. Parker, Zawinul, Adderley, Mingus, Coltrane, Shearing, Shorter, Rollins…
Homma kulkee erinomaisen maittavasti. Suorastaan upeasti! Oman osansa tästä kunniasta kuuluu ilman muuta säestävälle orkesterille. Herrat tietävät mitä tekevät. On todella nautittavaa kuunnella vanhojen tuttujen melodioiden soljumista . Rytmin tarttuvaa rytkettä. Sävelkuvioiden yksinkertaista nerokkuutta. Kyllä ennen osattiin… anteeksi vaan nykysäveltäjät!
Bassoonin puhaltaja Daniel Smith, maailman eniten levyttänyt instrumenttinsa edustaja. Barokkiajan musiikkia, Vivaldin kaikki 37 konserttoa, muuta klassista, crossoveria, jazzia… todellista taiturin käsialaa! Tällä levyllä Smith taiteilee bebopin ja menneiden vuosikymmenten suurten mestareiden musiikin parissa. Hieman tukkoinen bassoonsointi toimii erinomaisen tyylikkäänä tulkkina levyn kappaleilla. Niin nopearytmisissä kuin hitaimmissakin. Aika jännä juttu!
Yhtyeen pianisti Bejerano edustaa pianistien nuorempaa sukupolvea. Upeasti! Hän on kerännyt kokemusta mm. Roy Haynesin, Russell Malonen, James Moodyn ja monen muun kanssa soittamalla. Ja se kuuluu hänen erinomaisena tyylittelynä. Loistokkaana komppauksena. Nerokkaina improina.
Myös basisti Edward Perezin työstö on ihailtavan juoksevaa. Suonen sykettä hyväilevää. Sopivan pehmeää. Ei päälle tunkevää vaan oivastu Smithin tukkoista pilliä hyäillen tukevana. Samaa kehulinjaa voi jatkaa rumpali Ludwig Afonson osalta. Tehokkaan hienostunut, perusyksinkertainen tausta, jossa sopivasti pikku jippoja ja nyansseja. Ei ryntäilyjä eikä pyrkyä eturiviin. Erinomaisen harkittua komppausta. Mutta samalla tosi maukasta.
Levyllä käy parilla raidalla “kylässä” Bob Dylanin kitaristi Larry Campbell, joka antaa ripauksen lisäväriä bassoonin soinnin rinnalle.
Arvelin, että levyn ensimmäisten kuuntelukertojen jälkeen hurmos häviää ja siksi jätin levyn “lepäämään” muutamaksi viikoksi. Otettuani sen uudestaan käsittelyyn, väljähtymisen makua ei ollut. Eipä niin, vaan koko juttu iski älyluuhun ja nautinto-osastoon samalla intensiteetillä kuin ensimmäisilläkin kuuntelukerroilla. En voi sanoa kuin, että melkoinen tekniikkataituri ja multityylitaituri on tämä herra Smith; klassisen lisäksi swingiä, bebopia, bluesia… kaikki samalla intensiteetillä!
Tulee mieleen eräs menneiden vuosien mainoslause eli slogan: Sanokaa Fazer, kun haluatte hyvää! Nyt voin pyytää vilpittömästi, että vaihtakaa Fazerin tilalle nimi Daniel Smith. Ja nauttikaa! (OR)
Daniel Smith, bassoon, Martin Bejerano, piano, Edward Perez, bass, Ludwig Afonso, drums, Larry Campbell*, guitar
Recorded Oct 29 -30 2008 at Skyline Studios, NYC, Usa
Producer and recording engineer Robert Smith
Assistant engineer Amos Halfi
01. The Jody Grind (Horace Silver) 03:51
02. Billie’s Bounce (Charlie Parker) 03:19
03. Things Ain’t What They Used to Be (Mercer Ellington) 03:46
04. Scotch and Water (Joe Zawinul) 03:17
05. My Baby’s Gone* (B B King 03:35
06. Sack of Woe (Julian ‘Cannonball’ Adderley) 04:37
07. Nostalgia in Times Square (Charles Mingus) 04:01
08. Equinox (John Coltrane) 04:10
09. The Double Up (Lee Morgan) 03:49
10. From Four Till Late* (Robert Johnson) 02:35
11. Break Out the Blues (George Shearing) 03:23
12. Footprints (Wayne Shorter) 04:46
13. Solid (Sonny Rollins) 02:40