Nyt lähes kolmekymppinen Emanuele Maniscalco on aloittanut musiikillisen opiskelun nuorena poikasena pianon näppäimistöllä, kuten niin monet muut. Noin kolmetoista vuotiaana hän siirtyi kuitenkin rumpujen taakse. Hän soitti kolmisen vuotta säännöllisesti Enrico Ravan kokoonpanoissa rumpuja, mutta nyt hän johtaa omia yhtyeitä. Yksi niistä, “From Time to Time”, jossa Maniscalco soittaa pianoa, on keskittynyt Paul Motianin musiikin soittamiseen. Vuodesta 2005 toiminut “Slow Band”, jossa Emenuele soittaa rumpuja, puolestaan on vapaaseen kokeilevaan soittamiseen keskittynyt ryhmä. Vapaasti tuotettu sähköinen elektroniikka, sähköisten kielisoittimien (kitara ja basso) lisäksi, liittyvät yhtenä osana yhtyeen soitin sisältöön. Improvisaation keinoin toteutettu musiikki pyritään myös esittämään melodisesti kauniisti. Tämä levy on äänitetty kvartettina, mutta yhtyeeseen kuuluu myös toinen kitaristi ja tenorisaksofonisti. Se toimii erilaisina kokoonpanoina triosta sekstettiin.
Slow Bandin musiikki kumpuaa jazzin peruspilareista, standardeista ja afroamerikkalaisista juurista ja vaikka se on melodisesti rikasta, niin siihen liittyy myös oleellisesti epäjärjestys ja rosoiset soraäänet. Vastakkainasettelu on voimakasta, paikoitellen raskaat rytmit muuttuvat hetkittäin kamarimusiikkimaiseksi hiiviskelyksi. Se pitää kuulijan jännittävästi pihdeissään omalla levottomalla tavallaan. Järjestys, epäjärjestys, johdonmukaisuus, epäjohdonmukaisuus, huojennus, epämukavuus toistavat itseään.
Kieltämättä tällaiset kokeelliseen improvisaatioon perustuvat äänitteet ovat melko haasteellisia kuuntelijalle. Niihin täytyy vain uppoutua rohkeasta ja ennakkoluulottomasti, turhia paineita ottamatta. Ei se niin vaativaa sitten kuitenkaan ole, kun “heittäytyy” vapaaseen liitoon ja antaa musiikin viedä mukanaan. Kokeilevassa musiikissa on melkoisesti myös eri suuntauksia, joista tämä kuuluu siihen rauhallisempaan sarjaan, josta löytyy myös melodisesti hienosteltuja osioita. Tällä levyllä ei myöskään ole sellaista karkeata raakuutta, mitä monesti näillä levyillä kuulija kohtaa. Varsinkin nämä Maniscalcon etukäteen jossain määrin säveltämät kolme kappaletta ovat soinnukkaita ja hyvin meheviä luonteeltaan.
Kaikille jazzin harrastajille tämänkaltainen musiikki ei välttämättä mene läpi koskaan, enkä sano, että tämä kuuluisi siihen sarjaan, jota ehdottomasti haluaisin kuunnella usein toistuvasti. Kaikesta huolimatta melko “ystävällishenkinen” lättynen tämä on, vaikka vähän lyhkäiseksi (40 min) jää, mikä on sinänsä aika tyypillistä äänitteille, joissa suurin osa musiikista tehdään hetken mielijohteesta.
Re:think-artrecords on uusi levy-yhtiö, minkä tarkoituksena on keskittyä julkaisemaan ja edistämään uusien kyvykkäiden taiteilijoiden musiikkia, joille kokeileva ja luovan intomielinen musiikin esittämistyyli on luonteenomaista. Italiassa on pidetty myös samanniminen jazz festivaali vuosittain (2010 ei ilmeisesti ole ollut). Yhtiön tavoitteena on luoda joka vuosi levytysmahdollisuus niille festivaaleille osallistuville artisteille, joilla on samansuuntaiset tavoitteet; luova hulluus, aito rehevyys, kiihkeä innokkuus, uskallus, ennakkoluulottomuus, luonnollinen taipumus melodiseen esittämiseen, persoonallinen äänen tuotto ja tehokkuus. (JKi)
Emanuele Maniscalco; rummut, Daniel Kinzelman; tenorisaksofoni ja klarinetti, Karsten Lipp; sähkökitara, Paolo Biasi; sähköbasso
Äänitys: Stefano Amerio, Artesuono, Udine, syyskuun 4.2008. Tuotanto: Emanuele Maniscalco ja re:think-art. Kannen suunnittelu: studio-eidos.com. Julkaistu: lokakuu 2010.
- Wired (impro) 6:39
- Freeze (Emanuele Maniscalco) 5:25
- Pop Robber (impro) 3:33
- Nisimasa (Emanuele Maniscalco) 6:11
- Mothergoose (impro) 3:29
- Neuer Mond (Emanuele Maniscalco) 4:31
- Handy Wallace (impro) 7:45
- Freeze Three (impro) 3:08