Ranskalainen pianistin Francois Couturierin ensimmäinen soolo levy liittyy siihen suureen joukkoon pianoesityksiä, joita on varmaan saatu kuulla satoja aikaisemmin. Pelkästään ECM yhtiön kautta on julkaistu kymmenittäin useiden arvostettujen pianistien, kuten Keith Jarrett, Paul Bley, Chick Corea, Marilyn Crispell, vastaavia sooloesityksiä, joissa soitto perustuu paljolti suoraan improvisointiin äänitystilanteessa. En ole näiden levyjen “fanittaja”, sillä minusta kaikki tuntuvat enemmän tai vähemmän samanlaisilta. Näitä kuunnellessa pitää olla musiikin asiantuntija, tarkoitan lähinnä teoriatasolla. Konserttitilanteessa kuunnellessa ja silmät kiinnilaitettuna kuulija saa varmaan nopeasti tukevan otteen nukkumatin maailmaan.
Couturier itse sanoo tämän teoksen olevan kuin “hiljainen kävelykatu aamunkoitosta auringon laskuun, kuin ihanne maailma, missä tuoksut, värit ja äänet peilaavat toinen toistaan. Nämä seitsemäntoista sisäisiä tunnelmia kuvaavaa kappaletta, joista osa on improvisoituja, luovat toinen toistaan erilaisempia sävyvivahteita, rauhallisia tai kiivaan kiihkeitä, sulosointuisia tai syvällisen vaikeatajuisia.” Niinpä niin, siinähän sitä on miettimistä.
Couturierin soittoon ovat vaikuttaneet useat merkittävät klassisen musiikin vanhat mestarisäveltäjät. Tämä levy on tavallaan jatkoa hänen aikaisempaan, kvintetti kokoonpanolla toteutetun, “Nostalghia” levytykselleen. Se oli vahvasti omistettu venäläisen elokuvantekijä Andrei Tarkovskin työlle. Tämän sävellystyön lähestymistapa on omalla tavallaan samanlainen, se on erittäin lyyrinen ja runollinen. Levyn nimikkokappale tulee suoraan Andrein isän, runoilija Arseni Tarkovskin, runoudesta ja sen ympärille keskittyy koko levyn sisältö.
Soolotyöskentely on sinällään vaativaa, oli se sitten sillä hetkellä tuotettua tai etukäteen sävellettyä. Tässä hän on ainakin onnistunut. Tämä levy on kaikin puolin taidokasta ja viihdyttävää pianonsoittoa, jossa tekninen osaaminen on vahvalla pohjalla. Tällaisenaan tämä levy kuuluu kategorisesti ryhmään “klassista musiikkia” mieluummin kuin ryhmään “jazzmusiikki”. Tämä on sellaista uinuvaa seesteellistä hidastempoista unimusiikkia, jota en silti välttämättä levyhyllyyni lisäisi. Todellisella ammattitaidolla tämä levy on kuitenkin tehty, ei siinä mitään moittimista ole. Soitossa on tiukka ote, mikä säilyy alusta loppuun. Vaikka en itse ole pelkän pianomusiikin ystävä, niin kyllä tätä levyä silti hyvällä mielellä kuuntelee. Kaikille tyylilajeille suotakoon oma paikkansa. Itse suosisin jotain rosoisempaa ja vauhdikkaampaa. (JKi)
Francois Couturier, piano
Äänitys: Syyskuu 2008, Stefano Amerio, Auditorio Radio Svizzera, Lugano,. Kannen taide ja suunnittelu: Sascha Kleis. Kuvat: Dániel Vass. Tuotanto: Manfred Eicher. Julkaistu helmikuu 2010.
- L’Aube 5:57
- Un calme matin orangé 3:32
- Lune de miel 3:42
- L’intemporel (Hommage à J.S. Bach) 4:55
- Le soleil rouge 2:47
- Der Blaue Reiter 2:57
- Sensation (Hommage à Arthur Rimbaud) 6:40
- Un jour si blanc (Hommage à Andrei Tarkovski) 5:28
Colors
- Part 1 2:12
- Part 2 2:15
- Part 3 2:17
- Part 4 2:26
Clair-obscur
- Part 1 3:49
- Part 2 1:20
- Voyage d’hiver 3:41
- Par les soirs blues dété 4:34
- Moonlight 1:33
Kaikki kappaleet ovat Francois Couturierin omia sävellyksiä