Monialainen rumputaiteilija Jerome Cooper on yksi niistä amerikkalaisista freejazz muusikoista, joka muutti 1960-luvun lopulla Euroopan puolelle. Vanhan mantereen puolella, erityisesti Pariisissa, hän soitteli sinne jo aikaisemmin siirtyneiden amerikkalaisten radikaalin vapaan ilmaisun puolestapuhujien kanssa, kuten Steve Lacy, Alan Silva ja Frank Wright. Palattuaan 1971 takaisin Yhdysvaltoihin Cooper muodosti Leroy Jenkinsin ja Sironen (Norris Jones) kanssa Revolutionary Ensemblen, missä hän soitti rumpujen lisäksi pianoa ja huilua. Seuraavalla vuosikymmenellä hänet tunnetaan yhteistyöstä Anthony Braxtonin ja Cecil Taylorin kanssa.
Hän käyttää tavallisen rumpusetin lisäksi skylofonin tapaista puista afrikkalaisperäistä balafonia, eräänlaista oboen tapaista chirimia ja sähköisiä äänitehosteita. Mielenkiintoiseksi hänen työskentelynsä tekee monien soittimien yhtäaikainen käyttö. Yhdellä kädellä hän saattaa puhaltaa chiramia tai vaikkapa huilua, toisella kädellä hän hakee rumpujen kautta säveliä ja rytmiä ja jaloillaan hän polkee bassorumpua ja hi-hatia samanaikaisesti. Rumpujen soitossa pitää kyetä hallitsemaan useita osa-alueita samanaikaisesti, saadakseen muut soittimet toimimaan samalla aaltopituudella. Tämän Cooper kuitenkin hallitsee hämmästyttävän monipuolisesti.
Levyn sisältö on äänitetty kahdesta konserttikokonaisuudesta, joiden väliin mahtuu 30 vuotta. Aloitus raita “Root Assumptions” on jo vuodelta 1978 eikä se suuresti ole intohimoja herättävä, sillä ensimmäiset viisi minuuttia kulkevat täysin samaa rataa, yhtä ainoaa nuottia toistamalla, aika puuduttavasti. Sen jälkeen mukaan tulee hieman vaihtelevuutta balafonin “taputtelulla”, rytmi kiihtyy viime metreillä, mutta bassorumpu hakkaa samaa jumputusta kaiken aikaa 17 minuuttia. Muut kappaleet ovat vuoden 2007 konsertista. Vauhtia tulee lisää ja soitto monipuolistuu ja loppua kohden toiminta on tehokkaan rytmikästä ja monisärmäistä. “A Melody” alkaa balafonin kalistuksella ja siirtyy hitaasti eteenpäin lautasten kumahteluilla ja palaa takaisin balafoniin, mutta ei vielä kovin innostavan kiinnostavasti. Viimeinen raita “For the People – In Fear – In Chaos” on suorastaan raivoisan mahtipontista ja taitavaa rytmitystä, mitä kuuntelee suurella antaumuksella. Kuuntelukertoja lisäämällä se vain paranee. Teknisesti hienosti toteutettua työtä, missä on haasteellisuutta ja syvästi herättävää intohimoa.
Levyn alku on taiteellisen vähäeleistä, eikä kovin mukaansatempaavaa, enemmänkin puuduttavaa. Kolmas raita tuo mukanaan enemmän elävyyttä, ehkä syntetisaattorin mukaantulolla, mutta ei vieläkään kovin puhuttelevasti. Loppu lentää kuitenkin ruudikkaasti suurella sykkeellä. Cooperin sooloilu muodostuu aika yksinkertaisen suoraviivaisesta tavasta toimia, hidas aloitus kiihtyy lyhyisiin rytmillisiin tempoiluihin. Hänen soittonsa vaikuttaa välillä varsin vapaasti ilmaistulta enemmänkin kuin etukäteen mietityltä tai sävelletyltä. Särmikäs rumpujen ominaisuuksien jakaminen muiden soitinten ilmaisussa on vivahteikasta ja herättää kuulijan mietiskelyyn. Sitä levyn kuuntelu vaatii, sitä joutuu kuuntelemaan useaan kertaan, ennen kuin se todella avautuu. (JKi)
Jerome Cooper, rummut, balaphone, chiramia, Yamaha PSR 1500
Äänitys: Raita 1 on Äänitetty 17. huhtikuuta 1978, Environ, NYC, Peter Kuhn. Kaikki muut kappaleet on äänitetty 7. syyskuuta 2007, A.A.C.M konsertissa, Jon Rosenberg. Masterointi: Tom Hamilton. Kannen taide: Fred Brown Suunnittelu: Carin Fortin. Julkaistu elokuussa 2010.
- Root Assumptions 17:37
- A Melody 10:07
- My Birds 7:48
- 3 is to 1 as 4 is to 2 4:41
- Munich 7:42
- For the People – In Fear – In Chaos 19:10
Kaikki kappaleet ovat Jerome Cooperin omia sävellyksiä