Mäntän pianoviikolla on perinteisesti ollut konsertti, jossa nuorehkot taiteilijat esittävät pianokirjallisuuden virtuoosikappaleita. Näitä kuunnellessa on joskus eksynyt mieleen ajatus, että mahtavatko
kaikki jazzpianistit harjoitella yhtä paljon kuin klassisen musiikin kollegansa. (Mainittakoon, että en hetkeäkään epäile esim. Mariania, Iiroa tai Akia). Tämä levy on juuri sellainen, että väkisinkin tuo epäilys muistuu mieleeni, vaikka Samuli Mikkonen on saanut kovan koulutuksen ja työskennellyt New Yorkissa pitkään. Musiikki on nimittäin suurelta osin aika löysän tuntuista, vaikka vaikutteita on haettu kahdestakin muotisuunnasta; virsistä ja ugrilaisesta etnosta. Ohjelmisto on kokonaan sitä, mitä ennen sanottiin musiikiksi ja sisältää kyllä monia viehättäviä sävelkulkuja. Basson puuttuminen tuo ongelmia varsinkin osioissa, joissa ei ole selkeää tahtia. Jazzrumpusetti ei nimittäin oikein varsinaisesti soinnu pianon kanssa. Kaipaisin hieman laajennettua äänimaailmaa, jota esim. Mika Kallio nykyään toteuttaa. Taikka toisin: pianisti soittaisi soolonsa soolona (=yksin) huolimatta muun yhtyeen läsnäolosta. Olen itse kuullut näin tehtävän! Välillä kuulostaa siltä, kuin juuri Sibelius-akatemiaan päässyt aikamiespoika tekisi olohuoneessa säveltapailuharjoituksia, kun äiti tiskaa lusikoita keittiössä. Trumpetisti Per Jörgensen soittaa virsimelodiat kauniisti, mutta muuten “modernisti”, joka tarkoittaa hieman hapuilevaa otetta vapauden hintana. Tuuin tuuin– kappale on ilmeisesti tuutulaulu, jossa Mikkonen ja Jörgensen soittavat dissonanssissa, ehkä jopa eri sävellajissa. Tällä sovituksella ainakaan meidän lapsenlapsi ei vaivu uneen. Tosin minulle ei ole auennut sen enempää tuvalainen kurkkulaulu kuin stadilainen nenälaulukaan, joten en ole aivan asiantuntija tässä genressä. Myöhemmin Jörgensen esittää vokaliisia, josta ( anteeksi nyt kovasti) tuli heti mieleen Ismo Kallion legendaarinen “vainoguugia-ugri”-laulu, mutta kun sanoja ei ole, niin en tiedä mille nauraisin. Trion yhteissoitto toimii parhaiten kahdessa viimeisessä kappaleessa, mutta jotenkin minimalistinen ote niissäkin on.
Jos otetaan lähtökohdaksi se teoria, että taiteen tulee herättää kysymyksiä, niin sen funktion tämä levy täyttää. Huolimatta arvostetuista tekijöistä (Kongshaug, Eicher itse) jää minulle kellumaan kuitenkin päällimmäisenä mysteeri; sahataanko minua silmään, vai olenko taas ymmärtänyt kaiken väärin?
Markku Ounaskari drums
Samuli Mikkonen piano
Per Jørgensen trumpet, voice
Recorded May 2009
1.Polychronion Venäl. psalmi
2.Psalm CXXI Mironisitsky
3.Tuuin Tuuin Karjalainen laulu
4.Aallot Mikkonen ,Ounaskari
5.Introit Venäl. psalmi
6.Pitkä pajo Vepsäläinen laulu
7.Introit / Changing Paths 1 Venäläinen psalmi
8.The Gipsy’s Stone Ounaskari, Mikkonen
9.Pikkumetsä Ounaskari, Mikkonen
10.Soldat Keljangúr Udmurtilainen laulu
11.Mountain Of Sorrow Ounaskari, Mikkonen
12.Introit / Changing Paths 2 Venäl. psalmi
13.Sjuan Mad’ Udmurtilainen laulu
14.Sjuan Gúr Udmurtilainen laulu
ECM 2116