SibKaCD 083
Lakeuden Tango, Bothnia Punk -kaksoisCD sisältää eteläpohjalaista rytmimusiikkia viime vuosisadalta.
Kahden CD:n kokoelma serveeraa äänilevybisneksessä varsin epätavallisen kattauksen Etelä-Pohjanmaan tanssimusiikin kehitystrendeistä ja sen tekijöistä. Esitysjärjestys on satunnainen.
Ensimmäiselle levylle on koostettu rytmimusiikin eri tyylisuuntia swingiskelmästä tangoon, humppaan, ns. kotiseutuvalsseihin ja monenkirjaviin huumorilauluihin.
Äänitteiden ikäkaari ajoittuu vuodesta 1948 aina 1980-luvulle saakka – melkoinen otos siis.
Osa 47 lyhyehköstä esityksestä on julkaistu pienlevikkisissä kokoelmissa ja omakustanteina, mutta tähdellinen osa äänitteistä on ennen julkaisemattomia koti- ja studioäänityksiä.
Toinen levy esittelee paikallisten rockyhtyeiden musiikkia 1960-luvun kitarayhtyeistä 1970-luvun ns. progressiivisen rockin bändeihin ja edelleen 1980-luvun uuden aallon bändeihin.
Levyn nimeäminen “Lakeuden tangoksi” ei anna aivan täsmällistä kuvaa levyn sisällöstä. CD:llä on vain neljä tangoa: Yö ikkunan takana, Vie tieni aurinkoon, Mustekala ja Armain.
Loput ovat valssia, humppaa ja muuta paritanssimusiikkia. Jopa kantria löytyy levyltä; Lantaa vain – laulu. “Punk-levyllä” taas ei ole punkia lainkaan.
Lähimmäksi punk-aaltoa pääsee ehkä Olen oma sankarini (Crack-Up), mutta sekin eroaa punkista siinä, että kitarat ovat vireessä ja niitä osataan myös soittaa.
Progressiivista rockia ja yleensä kokeilunhalua löytyy sitäkin enemmän. Kiinnostavimpia esityksiä ovat On siitä kauan aikaa (Raija Uitto), The Dream of Cecilia (Progression) ja Otso karvalaulu (Noitalinna Huraa).
Perinteistä bluesrockia lähimmäs pääsee Sepon Servoletti (Hard Rock Sallinen). Tyylisuunnan aliedustus ihmetyttää, vaikka se on juurtunut vahvasti Pohjanmaalle mm. kitaristi Ari Saaren ansiosta.
Bluesin kunniakasta perintöä levyllä kuljettaa Shotgun Blues (Loppela Blues Band).
Historian siipien havinaa löytyy Paula Koivuniemen hellyttävästä, epävireisellä kitaralla säestetystä Iltaisin -laulusta.
Kuolema, mielen mustuminen ja kärsimys heijastuvat vahvoina pohjalaisissa kansanlauluissa. Ne eivät ole sellaisenaan välittyneet rytmimusiikkiin, vaikka pohjalaisen rytmimusiikin yleissävy onkin tumma.
Hippiaika kosketti pohjalaisyleisöäkin, mutta kukaan bändeistä ei suoranaisesti mieltynyt mystiikasta tai Intian maagisesta perinteestä.
Nykyisin hippiaika kuvautuu lähinnä Joose Tammelinin ja hänen Rehupiikles-osastonsa pilkkalauluissa.
Rap-, ambient- ja hip-hop-ryhmille Pohjanmaa ei ole ainakaan vielä muodostanut kovin otollista maaperää, mutta antaa ajan kulua.
Miksi sitten juuri Seinäjoen seudulla syntyi epätavallisen paljon uuden aallon musisoijaryhmiä?
Tähän vaikuttivat monet asiat: itseoppineita konkarisoittajia on aina ollut paljon ja myös elävän musiikin liike rohkaisi 1980-luvulla nuoria, koskettaen erityisesti pohjalaista uhoa.
Alan koulutus saatiin organisoitua ja Provinssirock-festivaalin vanavedessä lisääntyi uusien kokeilijoiden määrä.
Seinäjoelle ilmaantui myös asiansa osaavia soitinkauppiaita ja PA -laitteistojen vuokraajia, jotka osasivat ohjata itsetietoisia bändejä oikein.
Haluttomasti täytyy myöntää, että sellainenkin suunpieksijä ja tuuleen huutaja kuin Pertti “Veltto” Virtanen vaikutti lyhyenä aikana läänintaitelijana Rytmi-Instituutin eduksi. Tämä tapahtui siis ennen diplomaatin uralle antautumista.
Todettakoon kuitenkin, ettei Seinäjoella toimiva Rytmi-instituutti ei ole missään tekemisessä nyt tarkasteltavana olevien julkaisujen kanssa. Se ei liioin kuulu Sibelius-Akatemiaan.
Rytmi-instituutti on yksityinen musiikkikoulu, jonka toiminnan painopiste on nuorten bändikoulutuksessa. Sibelius-Akatemian tutkimus- ja opetustoiminta Seinäjoella liittyy Seinäjoen yksikön toimintaan, jossa Kansanmusiikin osastolla on keskeinen osuus.
Entäpä jazz?
Sävähdyttävä havainto on, että nimestään huolimatta tämä tuplakokoelma on samalla läpileikkaus eteläpohjalaisesta jazzista.
Ensimmäiset jazzmuusikot olivat tanssiorkesterien jäseniä, jotka halusivat laventaa osaamistaan ja toteuttaa omia improvisointitarpeitaan amerikkalaisen blues- ja jazzinvaasion myötä.
Esimerkkejä levyllä on lukuisia: Kauko Laitila Groupin Koulukatu Blues, Reino Hietamäen kvartetin The Lady is a Tramp, Sateinen syyskuu, tai Jorma Salon Kadun aurinkoisella puolen (jossa myös hyvin omailmeinen scat-soolo)
Koko jazzhan on genrenä syntynyt iskelmien ja musikaalisävelmien päälle, joten ei Pohjanmaa mikään poikkeus tässäkään ole.
Pohjanmaan merkitys Suomi-jazzille on tämän näytön perusteella ehkä vielä hieman eriytymätön. Vanhat tanssimuusikot jammailivat ja soittivat improvisoituja sooloja. Varmasti Dallapen kaltaiset yhtyeet innostivat pohjalaisiakin takavuosina.
Kirja avartaa kokonaiskuvaa
Merkittävä osa eteläpohjalaista rytmimusiikin historiaa löytyy myös Vesa Kurkelan ja Terho Kempin toimittamasta teoksesta Soittaja pärjää aina.
Kirjassa maakunnan muusikot muistelevat tanssisoiton huonommin tunnettua historiaa. Mittava teos on osa laajempaa tutkimusprojektia, joka kohdentaa Etelä-Pohjanmaan tanssimusiikin historiaan.
Vapaamuotoinen, muisteluihin pohjautuva teos luotaa kiinnostavasti rytmimusiikin erikoisia pohjalaisvaiheita. Kirjassa on 15 johtotarinaa, joita ovat kirjoittaneet muusikot, musiikkialan toimijat ja toimittaja.
Seuraavat muusikot kertovat: Keijo Kaivo-oja, Reino Hietamäki, Jukka Haavisto, Aarre Kivimäki, Eila Pienimäki, Terho Kemppi, Pertti Kari, Matti Vähäkoski, Ippe Kätkä, Suikki Jääskä, Jussi Asu, Heikki Salo ja Pauli Hanhiniemi.
Paljon kertomuksia, osa liikuttavia, osa hauskoja, kaikki kiinnostavia ja suurella osalla on myös dokumentaarista tärkeyttä yli maakuntarajojenkin.
Erityisesti swingin ja dixien kautta löytyy paljon kosketuspintaa jazziin; mm. vibrafonisti Jukka Haavisto sekä saksofonistit Aarre Kivimäki ja Terho Kemppi, jolta kirjan nimikin on lähtöisin.
Soittaminen työnä ja elämäntapana peilautuu monipuolisesti.
Tähtien säestäjinä on aivan suunnaton määrä muusikoita, hiljaisia ahertajia, työteliäitä puurtajia. Hyviä bändejä ja muusikkoja on luonnollisesti jäänyt pois.
Osittain tämä on soittajistakin johtuvaa; pitäisi olla itse aktiivinen ja pitää ääntä itsestään. Kirjan teksti on luistavaa ja arkisen rentoa.
Etelä-Pohjanmaa on ollut tärkeä kasvualusta myös jazzin ja yleensä rytmimusiikin alalla, vaikka se tunnetusti onkin tangomaakunta.
Alueelta on noussut kansalliseenkin kuuluisuuteen kovia rytmimusiikin tekijöitä, poikkeuksellisia yksilöitä. 1960-luvulta lähtien kuitenkin myös mitä kiinnostavimpia rock-yhtyeitä on ollut esillä.
Haastatteluin ja muistinvaraisin tiedoin on tuettu mm. YLE:n arkistosta löytynyttä nauhoiteaineistoa. Dokumentaarista ja musiikkitieteellistä pätevyyttä voitaneen arvioida akateemisen keskustelun piirissä.
Kirjan tekeminen on aina iso urakka. Työryhmä ansaitsee kiitosta uhrautuvasta työstään.
Työmyyrinä ovat häärineet saksofonisti Martti Jalava (Jalava Sextet).
Sibelius-Akatemia ja Rytmi-instituutti ovat tehneet merkittävää koulutustyötä Seinäjoen seudulla. Rytmikorjaamo tarjoaa keikkapuitteet kokeilunhaluisille uusrokkaajille ja jazzin kokeilijoille.
Afrikkalainen sananparsi lausuu, että “eilispäivä ei koskaan kuole”. Muistot siis elävät ja vaikuttavat tähänkin päivään – myös ja erityisesti musiikissa.
Niistä voi tietysti ottaa myös opiksi ja arvostaa edelläkävijöiden tekemää uutteraa työtä.
Soittaja pärjää aina on hieno kunnianosoitus muusikoille – toivottavasti saamme tällaisia maakuntahistoriikkeja jatkossa lisää.
Eikä Etelä-Pohjanmaankaan osalta vielä ole sanottu viimeistä sanaa.
LEVY: Lakeuden Tango, Bothnia Punk (SibKaCD 083)
Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston äänitteitä 83. Julkaisija: Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osasto, Seinäjoki
www.siba.fi
seinajoki@siba.fi
Hinta: 20 €
KIRJA: Vesa Kurkela & Terho Kemppi (toim.): Soittaja pärjää aina (Pilot-kustannus, 323 s.)