Lee Jones on uusi nuori englantilainen nouseva jazzkitaristi. Hän on tähän mennessä esiintynyt lähinnä Lontoon klubeilla ja festivaaleilla Brittein Saarilla. Larry Coryell, joka on tällä levyllä vierailijana “Game On” kappaleella, on luonnehtinut häntä loistavaksi säveltäjäksi ja varsinaiseksi kiihkeän sähköiseksi kitaraässäksi. Lee Jonesin tapa lähestyä jazzia on nuorekkaan rytmikästä, missä käytetään eteläamerikkalaista poljentoa fuusioiden bossanovan, samban ja kalypson kaltaisia aineksia jazzrytmiikkaan. Näillä eväillä hän on luonut oman henkilökohtaisen tyylinsä, mikä on hyvin mukaansatempaavaa kuultavaa, rehellisen oloista, ilman erityisiä “poukkoiluja”. Soitto on melko suoraviivaisen yksinkertaista, mutta Jones on kuitenkin löytänyt siihen jotain sellaista, millä hän tuntuu ottavan kuulijasta tukevan otteen.
Jones on Birminghamin Konservatorion kasvatteja opettajanaan Phil Robson. Varsin pian valmistumisen jälkeen hän julkaisi ensimmäisen albuminsa “Swish” vuonna 2007. Huhtikuussa tänä vuonna julkaistu “Songs from the 13th Hour” on hänen toinen albuminsa. Levyn julkaisukiertue hänen oman kokoonpanonsa kanssa tulee pitämään tämän kitaralahjakkuuden kiireisenä koko kuluvan vuoden. Samanaikaisesti hän toimii myös kitaran soiton opettajana yksityisesti.
Hänen soitostaan löytyy selkeästi tuollaista Lee Ritenour maista keveyttä ja luontaista helppoutta tai George Bensonin alkuaikojen sentimentaalista soinnikkuutta. Leen ilmaisutapa on jotenkin syntetisaattorimaista, hän on löytänyt kitarastaan jonkinlaisen ylivaihteen, “loikkarin”, jolla hän etenee uudelle aaltopituudelle. Tämän nuorukaisen otteissa on vankkaa tekemisen meininkiä ja uskallusta, mikä tulee esille myös siinä, että hän itse toimii omakustanteisen äänitteen jakelijana.
Lee Jones on tietenkin uuden sukupolven edustaja, jolla on lapsesta asti ollut selkeästi uudenlainen kosketus musiikin tuottamiseen. Nykymuotoinen digitaaliaika alkaa hallita levyjen tuottamista ja lähitulevaisuudessa CD:t todennäköisesti tulevat olemaan kuolevaa musiikin tallenne formaattia. Siksi hän on myös selkeästi omaksunut uuden markkinointitavan tuoda omaa musiikkiaan esille nimenomaan nettikaupan välityksellä.
Larry Coryellin vetovastuulla ollut “Game On” osoitti aika selvästi, että hänen soundinsa oli paljon terävämpi kuin Jonesin soitto. “In Another Time” liikkuu balladin maailmassa, missä Rick Sandersin viulusoolo tulee voimalla esille.
Hyvin mukaansa vetävä aloituskappale,“The Spin”, kuulostaa kovin tutun oloiselta. Sen kertosäe tuntuu selvästi siltä, että se on kuultu monesti aikaisemmin jossain toisessa kappaleessa. En tiedä miksi se jäi vaivaamaan mieltä. En muista kuitenkaan koskaan aikaisemmin kuulleeni Lee Jonesia missään yhteydessä. Hänen soitostaan huokuu tiettyä itsevarmuutta. Jonesin tapa toimia antaa olettaa, että hän tietää tarkasti mitä hän haluaa ja miltä hän haluaa soittonsa kuulostavan. Soitossa on reipasta uudenkarheutta, mitä on mukava kuunnella. (JKi)
Lee Jones; kitara, Larry Coryell; kitara (Game On), Jean Toussaint; saksofoni (3), Andrew Shillingford; saksofoni (1,8,9), Ric Sanders; viulu, Ben Thomas; trumpetti ja flyygelitorvi, Alex Steele ja Rab Handleigh; kosketinsoittimet, Zoltan Dekany; kontrabasso, Troy Miller; rummut, Lee Jones; kosketinsoittimet lisänä, Simon Tittley; sähköbasso ja ohjelmointi.
Äänitys ja miksaus: Simon Tittley, Planet Zog Studio, Herefordshire, UK. Tuotanto: Simon Tittley. Kannen suunnittelu ja kuvat: Ben Mazur. Julkaistu: huhtikuu 2011.
1. The Spin (9:19)
2. Feelin’ the Same Way (5:29)
3. 13th Hour (8:11)
4. Game On (7:14)
5. In Another Time (6:05)
6. Behind the Scenes (5:13)
7. Iconic (7:09)
8. Western Escape (8:06)
9. Guess Who (6:33)
10. Silhouette (3:06)
Kaikki sävellykset ovat Lee Jonesin käsialaa paitsi “Feeling the Same Way” Lee Alexander