Hilland Records, HRCD 1005
Voe tokkiisa, kyllä Velj’miehen ja Siskotytön passaa patsastella Kuopion kauppahallin päädyissä. Ei siksi, että EU -direktiivit kielsivät kalamummot hallin ulkoalueelta, vaan siksi, että kalakukkokaapunnista putkahti jälleen estradeille taidokas muusikko. Tässä kertaa kyseessä on kitaristi Markus Väisänen tuotoksenaan rockjazzfolk -sekoite, joka ihastuttaa kuulijaansa kuin savusaunan kipakan pehmeä löyly, kuten hän itse asiaa maalailee. Ja mikäpä maalaillessa, kun samoissa löylyissä istuu levyn muusikkokaartin kovia savolaisnimiä, kuten Kepa Kettunen, Jukka Eskola, Antti Vuorenmaa ja Jarkki Hiekkala.
Mutta tusautetaanpas vettä kiukaalle , että päästään itse asiaan. Ja jäähyttelyssä yksitähtistä naukkailemaan, kuten aikoinaan Kaavin perämailla jazzmiesten kokoontuessa jammailemaan Juutilaisen Matin tiluksien legendaariseen savusaunaan. Eli levyn avausraita on vahvaakin vahvempaa rokahtavaa perustallausta, progea, jossa osin särjetty kitara vääntää tehomattoa urkurin luritusmassan päälle. Kun komppi muutenkin on väkevää bassoa ja tanakkaiskuista rumpua, on vaikku poistettu korvista, vesikelinvoiteet kengän pohjista ja rypyt teryleeneistä.Väkevä avaus, jossa massiivisuus ei ollut kuitenkaan häiriöksi.
Kakkosraidalla seestytään herkiksi ja kauniisti maalaileviksi. Makkosen Petri pistää sekaan hanuria. Savolaisen järvimaiseman laineitten liplatus saarien kupeisiin on aistittavissa. Jazzikkaan kansanomaisesti. Särki leikkittelee onkimiehen koholla. Korennot lentelevät kimaltavin siivin… Taipaleen kylän pellot peilaavat järven laineita…
Kolmonen sisään ja kone päätielle… Väisäsen maittava kitarointi että Eskolan herkullinen trumpetointi ottavat mittaa toisistaan. Kulkevat rinnan. Harmonisesti. Värikylläisesti. Rytmitäyteliäisesti. Maukasta menoa, jota olisi kuunnellut enemmänkin.
Nelonen, tuo tuttu koulunumero, pitää sisällään kitaraa ja bassoa ja Kettusen kopistusta. Alun hakemisen jälkeen päästään bassottelusta kirarevitykseen. Aistikkaan hallittuun. Atmosfäärisen laajaotteiseen ekumeniaan. Hiljentyen lopuksi ohueksi haikuksi.
Seuraava raita maalailee jälleen kitaralla. Tai oikeammin kahdella, sillä Antti Vuorenmaan pedal-steelkitara vongahtelee omia soundejaan laiskasti etenevään nuottivirtaan. Soiton sievyyden lähtökohtana on raidan nimi; Pikkulintu. Niinpä niin… pikkulintuhan se siinä sievistelee. Tosin välillä on kova matsi ylisuuren kastikan kanssa. Mato kiemurtaa, paiskoo itseään ja nakkoo lintua puolinelssonilla irti itsestään. Ilmeisesti aikainen lintu saa kuitenkin madon.
Kutosen avaus lupasi massiivia menoa. No sitä saatiinkin jazzahtavan taivaallisena, kun Eskolan flyygelitorvi maalaili taivaallista valoa savolaistaivaalta. Väisänen rääkkäsi kitaraan hetkittäin voimakkaasti, mutta seestyi sitten kuuntelulle. Kunnes jälleen heräsi henkiin. Liekö mielessä Väisäsen kotiliha, tuo Taipaleen paratiisi? Paratiisi, josta kymmeniä kiloja savulihaa, makkaroita, lammasta, hevosta… ties mitä herkkuja meikäläinen on vuosien varrella lunastanut Fordin kyytiin mennentullen.
Seiska lipsahti ensikuuntelulla tavallaan ohitse kotilihan herkkuja muistellessa. Kasilla sitten lopuksi rauhoituttiin mielikuvaettosten taustalle. Makkonen oli jälleen kurttuineen kehissä ja mittaili aikaa Väisäsen kanssa. Hitaasti tuo kiiremittari onneksi kulki, vaikkakin ihan oikeasti odotin loppuvipinöitä. No olenhan odottanut Lotto -miljoonakin jo kymmeniä vuosia. Ai, että onko tullut? Arvatkaa!
Aistikas levykokonaisuus, jossa käydään läpi ansiokkaasti erilaisia kitarmusiikin nyansseja. Levyn värikirjo on mielenkiintoisen monitahoinen. Se antaa myös oivan kuvan Väisäsen osaamisesta. Tyylisuuntasekoittelusta, jonka karikot mies on klaarannut hienosti. Hänen näkemyksensä kanssamuusikoiden osaamisesta on terve. Aistikas. Ja parhaat puolet esille tuova.
Mielenkiintoinen tuttavuus, jolta odotan jatkoa mielenkiinnolla. (OR)
Erilaisia kokoonpanoja, joissa musisoi:
Markus Väisänen kitara, lap steel, dobro, Kalle Ylitalo basso, Aatu Mällinen koskettimet, Janne Mathlin rummut, Jarmo Hiekkala basso, Petri Makkonen harmonikka, Janne Korva laulu, Ari-Pekka Elo koskettimet, Teemu Aho basso, Kepa Kettunen rummut, Jukka Eskola trumpetti, flyygelitorvi, Antti Vuorenmaa pedal steel, lap steel
Äänitys
Markus Väisänen, Teemu Aho ja Jussi Niiranen Iisalmen Taipaleessa 2006-2008
Seppo Niemelä Helibor -studiolla Maaningalla 2007-2009
Antti Vuorenmaa Plutokerholla 2008-2009
Miksaus
Seppo Niemelä Helibor Studiolla (3,4)
Antti Vuorenmaa Plutokerholla (2,5,6,7)
Jussi Niiranen GRS (1)
Masterointi
Pauli Saastamoinen, Finnvox, Helsinki
1. Samalle valkealle pilvelle
2. Laineet
3. Kostaja
4. Savutemppeli
5. Pikkulintu
6. Valo
7. Aika
Sävellykset Markus Väisänen (2,4,6,7), Väisänen ja Ylitalo (1,5)