Haitarijatsin puutetta on valiteltu useammalla eri suulla… kotimaisen sellaista. Nyt sitä on tämän levyn myötä tarjolla Kymenlaakson suunnasta, asialla Mika Huusari leegioineen.
Kyseessä ei ole mikään peruspoljentoinen, vanhakantainen jatsinjytkytys, vaan mukaan on otettu aimoripaus tuoresuolaa. Taidokasta improvisointia, joka kruunaa tuttujen kappaleiden melodiat uuteen, pääosin mukavan jazzilliseen kuosiin. Ei kuitenkaan poikkitaiteelliseksi, vaan mukavapoljentoiseksi ja svengaavaksi.
Huusari itse häärää levyllä “kurttuineen” maestrona vaihtelevan vahvuisine apujoukkoineen äityen kuitenkin parilla raidalla itselliseen soolosoittoonkin. Yksin, kaksin tai isommalla joukolla: Erittäin hyvältä maistuvaa kuunneltavaa.
Kotkalainen Mika Huusari (s.1971) on yksi niistä harvoista jazzmuusikoista, joka on jatkanut jo nuoresta pitäen haitarijazz -perinnettä maassamme. Ei pelkästään sitä soittamalla, vaan myös ansiokkaasti siitä tiedottamalla ja vanhojen mestareiden aikaansaannoksia julkituomalla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hän soittaisi pelkästään vanhan ajan jazzia. Ei todellakaan, sillä hän on näpelehtinyt tyylisuuntia laidasta laitaan. Ei pelkästään jazzia vaan kaikenlaista haitarimusiikkia. Hän on pelimanni isoilla kirjaimilla!
Josko Huusari on soittopelinsä todellinen ammattilainen, on sitä hänen soittokaverinsakin tällä levyllä. Kosketinsoiton legenda Kuusankoskelta, Esa Kotilainen vonguttelee Hammond B3:staan parilla raidalla. Yksi jazzkitaran todellisista taitureista, Petri Krzywacki on mukana kolmella raidalla. Bassotyöstö on jaettu Jorma Ojanperän että Petri Mäkiharjun kesken ja Harri Heininen hoitelee rumpuosastoa. Kovan sarjan kavereita kaikki tyyni… ja se kuuluu lopputuloksessa.
Levyn avausraitana on tutu Jay Corneyn Brother, can you spare a dime (Vippaa mulle viitonen). Kotilaisen tukkoisen vonkaava B3 tuhisee ja kalkkaa alkutahdit ottaen mukaansa sitten Huusarin hanurin. Makoisan rytmikästä yhteistallustamista, jota basso että rumpu täydentävät, basso jopa soolon muodossakin. Huusari kuljettaa ja soinnuttaa makoisan kulmikkaasti soittopeliään, johon Kotilaisen urkuosasto yhtyy omine vonkuvän värisevine kiemuroineen.
Kakkosraidalla muut soittajat pannaan jäähylle ja Huusari ottaa väkevään, täysipalkeiseen käsittelyyn Duke Ellingtonia kappaleella Come Sunday. Harmonisen tanakka kokonaisuus, jossa Huusari käsittelee upeasti soitintaan. Massiivisen vakuuttava kokonaisuus. Suorastaan pelottavan väkevää…
Seuraavalla raidalla Michel Legrandin I will wait for you vie tutun, 1964 valmistuneen musikaalielokuvan Cherbourgin sateenvarjojen maailmaan Petri Krzywackin herkän ja erinomaisen makeasointisen jazzkitaran myötä. Huusarin yhtyessän mukaan soitantoon, molemmat herrat maalailevat soittimillaan erinomaisia sävelsivellyksiä ja komppaavat taustaa pastellisävyisenä. Ihasteltavaa osaamista ja nautittavaa harmoniaa. Basso ja rumpuosasto polkevat mukavan tahdikkaana taustaa.
Puolivälin krouvissa jazzaillaan valssin tahdissa, Antonio Lauron Valse Venezolano no2 saa Huusarin käsittelyssä sykkivän sielukkuuden, jota kauniisti hyväilee Kotilaisen B3. Keinutaan ja keimaillaan. Huusari on elementissään ja esittelee huimaa osaamistaan.
Seuravassa kappaleessa parivaljakko Huusari-Krzywacki tunnelmoivat kolmikon de Sylvä-Brown-Henderson kappaleella I’m dreamer, aren’t we all? Niinpä niin, olemmeko me? Ainakin tämän esityksen jälkeen voisi vastata, että kyllä. Krzywackin pehmeän kitaroinnin ja Huusarin tunnelmoivan haitaroinnin myötä on helppo vaipua sinne jonnekin…
Boris Fominin Those were the days (Oi, niitä aikoja) saa väkevän taysikeuhkoisen, modernin ja kuviorikkaan avauksen Huusarin soittopelistä. Svengaavaan menoon liittyy Krzywackin kitara ja sooloon äityvä Ojanperän basso. Ja karaavani kulkee leppoisan keinuvana, jonka päälle Huusari improvisoi kuvioitaan… pirteän poikkeavasti, rytmiä vaihdellen, juoksuaan kiihdytellen ja monisointuisesti tunnelmaa värjäten. Krzywacki kutoo sekaan oman hienosointisen soolonsa… niinpä niin, oi niitä aikoja…
Viimeisellä raidalla muu soittokunta on komennettu jo kotiin ja maestro itse pirunkeuhkoineen on valmis viimeiseen taistoon: Herman Hupfeldin herkkään As time goes by -sävelmään. Tämä kappalehan tuli tutuksi 1942 tehdyn Casablanca -elokuvan myötä… play it, Sam… Huusarin soitossa on väkevää dramatiikkaa, voimaperäistä tunnelmaa sekä tuoretta ilmaisuvoimaa. Hän käyttää soitintaan kokonaisvaltaisesti tarjoten hienoja nyansseja.
Huusarin taituruus niin rytmittäjänä kuin soolosoittajana on upeaa kuultavaa. Hän tarjoilee taiturimaista ja makoisaa kuultavaa yhtälailla diskantti- kuin basso-puoleltakin. Siksi ihmetyttääkin, kuinka haitari on nimenomaan jazz- että rytmimusiikin saralla jäänyt maassamme jotenkin lapsipuolen asemaan. Mieleen tulee väkevästi keväinen matkani New Orleansiin, jossa haitari on paljon käytetty ja arvostettu soitin. Eikä suotta…
Niin tai näin, tämä levy on pirteä poikkeus nykytarjontaan omanlaisella soitannollaan ja sisältötarjonnallaan. Se on myös hyvä esimerkki siitä, kuinka tutuista kappaleista saadaan jazzaavan svengaavia.
Tutustukaa ja nauttikaa. Suositukseni! (OR)
Mika Huusari accordion, Esa Kotilainen Hammond B3 (#1,4), Petri Krzywacki guitar (#3,5,6), Petri Mäkiharju bass (#1,4), Jorma Ojanperä bass (#3,5,6), Harri Heininen drums (#1,3,4,5,6)
Recorded 24.9. and 18.10.2011 by Esa Kotilainen
Mastered by Pauli Saastamoinen at Finnvox Studiot Oy
1. Brother, can you spare a dime (Jay Gorney) 4.18
2. Come Sunday (Duke Ellington) 3,21
3. I will wait for you (Michel Legrand) 6,47
4. Valve Venezolano no.2 (Antonio Lauro) 2,24
5. I’m a dramer, aren’t we all (de Sylva-Brown-Henderson) 4,50
6. Those were the days (Boris Fomin) 7,41
7. As time goes by (Herman Hupfeld) 2,49