Suomen Saksofoniseuralta tuli postia, jonka mutkassa oli yllätys: Historical Recordings Vol. 2, saksofonimusiikkia vuosilta 1925 – 1963. Aiemminhan yhdistys on tehnyt levyn, joka sisälsi pääasiassa klassista saksofonin soittoa vusoilta 1929 – 1970. Mutta nyt tällä polttopyöriöllä esitellään kevyempää soitantaa. Messevän nostalgisia juttuja…
Liikkeelle lähdetään Columbian ääneitteillä vuodelta 1925. Soittajista ei ole tietoa, mutta haitari-saksofoni akselilla mennään Kerenskin sekä Tyttöjen vienti -kappaleiden myötä. Muistan elävästi, kuinka nimenomaan Kerenski kihnutti ukin gramofonissa usein, kun ukki maisteli mummon tekemää kotiviiniä… liekö muistoissaan palasi Pietariin, aikoihin, jolloin oli siellä lotjia rakentamassa.
Rivakkaa menoa haitarivetoisesti, jossa saksofoni muistutti monin paikoin klarinettia (?). Soittototeutus oli hiukkasen “naukuvaa”, tuolle ajalle tyypillistä, ilmeisesti jäänne klassisesta soitosta.
Seuraavalla raidalla hypähdetään yllättäen vuoteen 1952 ja Marion Weberin orkesterin upeaan seuraan kappaleessa Undecided, jossa laulu- ja tenorisolistina esiintyy Göran Ödner (1922 – 1979). Suuren maailman meininkiä!
Sitten heittäydytään muutama vuosi taaksepäin vuoteen 1948 ja päästetään irti suomalaisen bebopin kruunamaton saksofonikuningas Kalevi Viitamäki (1923 – 2001); Groovin’ High. Säestysorkesterina veljensä, haitaristi Kauko Viitamäen kvintetti, jossa muina soittajina ovat Suojärven veljekset; Teuvo, kitara ja Tauno, basso sekä Alpo Snellman, rummut.
Seuraavalla raidalla basistin Erkki Karhiin vaihtanut kokoonpano paahtaa kappaleen North West Passage. Äänityvuosi on 1949. Sama vuosi jolloin Viitamäen kvintetti voitti toisena vuonna peräkkäin Suomen yhtyemestaruuden. Nämä hämeenlinnalaiset huippumuusikot voitti ko kisan vielä kertaalleen vuonna 1951.
Bebop soi maukkaasti ja paljon parjattu, osin unohdettu haitari pelittää mainiosti. Kalevi Viitamäki alttoineen on kansainvälistä luokkaa. Kuten koko bändi. Todella maittaavaa työstöä yli 60 vuoden takaa… voi pyhä yksinkertaisuus!!!
Sitten siirrytään muutama peninkulma pohjoiseen, Tampereelle, josta tenoristi Seppo Rannikko (1928 – 2000) sekä laulusolisti Matti Heinivaho ovat kotoisin. Vuosi on 1959 ja kappale Oi Marie, josta tehtiin sekä savikiekko- että singlepainokset. Taustayhtyeenä Olli Hämeen orkesteri ja upeat saksofoniset vuoropuhelut Heinivahon kanssa että soolot Rannikon hienoa työstöä. Louis Prima -osasto kulkee nautittavasti…
Neljä seuraavaa kappaletta vievät kuulijansa saksofonisti Yrjö (Georg) Gunaropuloksen (1904 – 1968) Yrjön Orkesterin musisoinnin pariin. Saksofoni naukuu edelleen kuin “kiimainen kissa” eli klassinen tausta on taustavaikuttajana. Ovatko nämä sitten Suomen ensimmäisinä pidettäviä jazzäänitteitä? No, siitä voidaan olla useampaa mieltä…
Aloitusraitana instrumentaaliesitys Zamba. Sitten laulusolisti Markus Rautio eli Markus -setä laulaa trad. kappaleet: Minä seison korkealla vuorella (Olet maamme armahin Suomenmaa…) sekä Suomalaisen rapsodian (Tuoll’ on mun kultani) jotka ovat toki saanut ympärilleen ihan tunnistettavan jazzahtavan muodon. Sekä Raatikko, bluesin… Raatikkoon, raatikkoon vanhatpiiat pannaan… ettei niitä, ettei niitä nuoret poijat saa..
Ai mikäkö on raatikko? No se on kaatopaikka, kivikko, suo tms ikävä paikka vaikkapa Kyöpelinvuoren takana:
– Jos nainen vielä 25 vuoden ikäisenä on ollut naimattomana, hänen on sanottu olevan “Kyöpelin kynnyksellä”. Ellei sulhasta pian ole löytynyt, kohtalon hetket ovat olleet käsillä, ja matka Kyöpeliin ja Raatikkoon on ollut väistämätön. Taival ei ole ollut helppo. On pitänyt kiskoa vetelällä suolla risuäestä, jonka päällä on istunut tusina vanhojapoikia. On pitänyt kiivetä jyrkkää ja liukasta vuorenrinnettä rautapata tai santasäkki selässä. Sellaisella ikäneidolla, jolla on avioton lapsi, ei ole ollut pääsyä edes Kyöpeliin, koska hän on “paskantanut Kyöpelin raput”, kuten vanha kansa on asian tylysti ilmaissut. –
No, kaikenlaisia sanoituksia jazz on tuolloin innottanutkin tekemään. Edellämainittujen kappaleiden äänitysvuosi oli 1929.
Seuraavana levykannen ja vihkon mukaan on edelleen Yrjö Gunaropuloksen yhtyeen esittämä Suurkaupunki kutsuu. Tässä on sattunut ilmeinen sekaannus, sillä kyseessä on mielestäni Valto Tynnilän sävellys, Arvo Kalliolan sanoitus, jonka laulaa Arvi Hänninen, saksofonistina ilmeisesti Paavo Raivonen (1909 – 1981) ja säestysorkesterina Decca -orkesteri. Äänitysvuosi 1933 (Decca 12).
Kaikesta huolimatta ihan messevää menoa, jossa saksofonin rooli ajalle tyypillinen, ei siis mikään eturivin soolosoitin.
Sitten on vuorossa hieman klassisempaa (?) menoa viipurilaisen tekniikkataituri Josef Kaartisen (1905 – 1992) seurassa vuodelta 1942. Ensiksi pureudutaan mustalaismusiikin (anteeksi, nykyisin romanimusiikin) pariin, sitten herkistellään Oriental Dancen parissa ja Kaartinen -shown lopuksi painetaan kaasu pohjaan Rimski-Korsakovin Kimalaisen lennon myötä.
Tämä viime mainittu oli Kaartisen bravuurinumero, josta Kaartinen kertoo bookletissa Usassa 1930 -luvulla tapahtuneesta levytyksestä, joka oli tilattu erään öljy-yhtiön radiomainokseen. Mainoksessa Kaartisen soitto lähti käyntiin virtuoottisella nopeudella, kunnes levyn nopeus hidastettiin pysähdyksiin saakka. Seurasi mainosspiikki: -Voiteluöljymme voi parantaa jopa kimalaisen lennon! Kas, tuossa pari pisaraa! Nyt se jälleen ilmassa! – Ja levyn vauhti kiihdytettiin jälleen täyteen vauhtiinsa.
Ei ihme, ettei Kaartinen muistellut lämmöllä tapahtunutta.
Tällä levyllä kuullaan Kimalaisen lennosta versio, joka on taltioitu Yleisradion pikalevylle.
Levyn kattaus jatkuu klassisella osastolla; Eero Linnalan (1920 – 1972) vuonna 1957 äänittämällä Sommerabend am Bergilla. Tyypillinen klassinen toteutus. Kaunis ja herkkä.
Lopuksi levyllä siirrytään kuuden kappaleen ajaksi Kauko Romppasen saksofoniyhtyeen pariin vuodelta 1955. Nämä äänitykset on ilmeisesti tehty YLEn nauhalle, sillä niitä ei löydy ainakaan äänitearkiston listoilta. Eikä allekirjoittaneelle ole tuttu edes nimi Kauko Romppanen. No Paso doblella aloitetaan ja rämäkällä Polkalla päätetään tämä osuus ja samalla myös koko levy.
Romppasen liidama saksofoniyhtye klaaraa oman osuutensa ihan mukavan iskevästi, mutta jotenkin soitto tuo mieleen äänitysvuotta aikaisemmat vuosikymmenet. Onko se sitten hyvästä vai pahasta on kunkin kuulijan korvassa.
Kokonaisuudessaan tämä levy on kappale suomalaista musiikkihistoriaa. Sitä, jota nykysukupolvet tuntevat erittäin vähän, josko tuskin ollenkaan. Siksi on hienoa, että Suomen Saksofoniseura on tehnyt tällaista historiantutkimusta ihan levylle asti. Meidän kaikkien iloksi ja ihmetykseksi. (OR)
Levyllä esiintyvät mm. Göran Ödner & Mario Weberin orkesteri, Kalevi Viitamäki & Kauko Viitamäen Kvintetti, Seppo Rannikko & Olli Hämeen orkesteri, Yrjö Gunaropulos & Yrjön Orkesteri, Josef Kaartinen, Eero Linnala, Kauko Romppasen saksofoniyhtye
Äänitykset vuosilta 1925 – 1959
01. Kerenski Sasha Makarov 2:45
02. Tyttöjen vienti Willy Larsen 2:59
03. Undecided Shavers & Robin 2:59
04. Groovin’ High Dizzy Gillespie 2:36
05. Northwest Passage Herman & Jackson 2:43
06. Oi Marie Di Capua 2:56
07. Zamba Robert von Essen 2:40
08. Minä seison korkealla vuorella Trad. 2:54
09. Raatikkoon Trad. 3:06
10. Suomalainen rapsodia Trad. 3:10
11. Suurkaupunki kutsuu Walter Rae 3:05
12. Mustalaislauluja Pablo de Sarasate 2:36
13. Orientale Cesar Cui 2:01
14. Kimalaisen lento Nikolai Rimski-Korsakov 0:53
15. Sommerabend am Berg Fritz Mareczek 4:25
16. Paso Doble Trad. 2:23
17. Napolilainen serenadi Gerhard Winkler 3:20
18. Kesäyö Mogens Schrader 2:48
19. El Relicario José Padilla 2:24
20. Unknown Unknown 4:15
21. Polkka Trad. 2:16