Hieman ennen 1940-lukua jazzissa alkoi kuulua myös varhaisten New Orleans- ja Chicago-tyylien ulospäin suuntautuvaa dixieland-musiikkia. Termin “dixieland” kantasanana on “dixie”, jota on selitetty kolmellakin tavalla. Se tunnetaan vanhana lauluna orjakaupalla rikastuneesta Jonathan Dixiestä. Sen syntyaikana, 1800-luvun puolessa välissä, astronomit Mason ja Dixon määrittivät rajan (Mason-Dixon line), joka erotti USA:n “vapaat” pohjoiset osavaltiot orjakaupan sallivasta etelästä, “Dixie Landista”. Dixieland viittauksena New Orleansin seutuun ja siellä soitettuun musiikkiin on erään tulkinnan mukaan saanut alkunsa myös 10-dollarin setelistä. Yhdellä kaupungin suurpankeista oli lupa painaa sen toiselle puolelle arvoa ilmaiseva ranskan kymmentä tarkoittava lukusana “dix”. Britit puhuvat kuitenkin dixieland-musiikin sijasta “trad jazzista”, jonka varsinainen boomi saarivaltiossa oli 1950-1960-luvuilla.
Robert Leo “Bobby” Hackett (1915-1976) syntyi Rhode Islandissa irlantilaiseen siirtolaisperheeseen. Jo nuorena hänen soittimikseen valikoituivat viulu, kitara ja trumpetti – myöhemmin lyyrisemmältä kuulostava kornetti. Hackettin esikuva oli Bix Beiderbecke, jonka soolo-osuuden levyltä “I’m coming Virginia” hän soitti Benny Goodmanin New Yorkin Carnegie Hall konsertissa 1938. Suosion innoittamana Hackett perusti oman orkesterin 1939, mutta se ei menestynyt, ja trumpetisti velkaantui pahasti. Lisäksi hän kärsi huulisairaudesta ja joutui lähes lopettamaan puhaltamisen.
Apuun tuli kuitenkin suosionsa huipulle nousussa oleva pasunisti Glenn Miller, joka kiinnitti varattoman musikantin orkesterinsa kitaristiksi. Joskus Hackett kuitenkin tarttui torveensa, mistä on näytteenä soolo suositussa Miller-numerossa ”A string of pearls”.
Kuntouduttaan Hackett nousi arvostettuna taiturina nopeasti jazzin kärkikaartiin, erityisesti dixiemuusikkona. Hän esiintyi mm. Louis Armstrongin kanssa, esiintyi ahkerasti radio- ja tv-ohjelmissa, säesti Frank Sinatraa ja Tony Bennettiä ja teki 1971 yhteisen levyn jopa Dizzy Gillespie kumppaninaan (”Giants”). Kultalevyllä hänet palkittiin Capitolille tekemästään ensimmäisestä tunnelma-albumista ”Music for lovers only”.
Bobby Hacket muistetaan myös siitä, että hän ei suostunut sanomaan mitään pahaa kenestäkään. Kerran häneltä tivattiin mielipidettä Hitleristä. Hackett tuumi hetken ja vastasi: ”Hän oli etevä omalla alallaan.” Toinen anekdootti kertoo hänen rajanylityksestään esiintymismatkalla Kanadaan. Tullimies osoitti soitinkoteloa ja kysyi: ”Is that a musical instrument?” Hackett: ”Sometimes”. Kerran Bobby oli myymässä yhtä puhaltimistaan ja mainosti sitä: ”In the upper register it is brand new!”