Musica Nova -festivaalin ohjelmistoon sisältyi torstaina jazzperspektiivistä erittäin kiinnostava akti: säveltäjä ja multi-instrumentalisti Jimi Tenor UMO:n solistina ja kutsusäveltäjänä. Mukana oli myös nigerialaissyntyinen lyömäsoittaja Tony Allen. Setti veti Savoyn salin täyteen. Tenorilla (oik. Lassi Lehto, s. 1965) oli konsertissa tavallaan nelinkertainen rooli. Ensinnä hän oli keskeinen säveltäjä (runsaasti uutuuksia). Tenor myös sooloili runsaasti monilla soittimillaan ja toimi vokalistina. Lisäksi hän esitteli joitakin elektronimusiikki-ideoitaan.
Samalla tässä tuli ilmaistua tuotosten paremmuusjärjestys. Jimi nimittäin on oloissamme poikkeuksellisen kansainvälinen säveltäjä. Puhallinsolistina hän hyvä, joskaan ei aivan huippua – pikemmin keskitien kulkija, joka välttää kovin suurten riskien ottamista. Laulajana hän joutuu venyttelemään hieman liikaa falsetin ja miehekkään baritonin välimaastossa. Parempi idea olisi kiinnittää bändiin kolmen naislaulajan trio ja ohjata laulusolistisia tehtäviä heille – se sopisi mielestäni afroteemaankin paremmin.
Elektroniset kokeilut olivat jotensakin stereotyyppisen tuntuisia; ei välttämättä kaavoihin kangistuneita, mutta sangen totunnaisia ja hieman liikaa varman päälle soitettuja ratkaisumalleja. Elektronielementin kontribuutio jäi kokonaisuudesta melko irralliseksi ja merkitykseltään sangen indifferentiksi – tämä oli hienoinen pettymys, koska Jimi on kuitenkin ollut yksi meikäläisen elektronisen musiikin suunnannäyttäjiä.
Illan 12 sävelmästä puolet oli kantaesityksiä, mikä on merkittävä saavutus. Tenorin uusi materiaali edusti pääasiassa tasarytmisiä, kolmi- ja nelijakoisia sävellyksiä. Itseäni viehättivät erityisesti Universal Love, Selvänäkijä ja Flora & Fauna. Musica Novalle tehty Sähköinen laji oli svengaavasta yleislinjasta selkeä poikkeus kunnianhimoisempaan ilmaisuun. Rumpali Tony Allenin poisjääminen tästä rytmisesti haasteellisemmasta teoksesta oli hämmentävää.
Osa konsertin kappaleista oli tietojen mukaan syntynyt omaperäisellä menetelmällä; Tenor oli sovittanut elektronisilla instrumenteillaan sointeja 17-henkisen big bandin tulkittaviksi. Osin esityksen lähestyivät tyyliltään jossain määrin Undisputed Truth-yhtyeen ja jopa Johnny Guitar-Watsonin räväkkää 70-luvun tuotantoa – ja sehän ei ole koskaan mikään miinus. Tosin Jimi oli päästänyt itsensä turhan helpolla joissakin kohdin; mm. pianisti Seppo Kantonen tuntui välillä hieman pitkästyvän yksinkertaisten pianokuvioiden toistajana.
UMO:n tavaramerkki, vahvasti soiva, täyteläinen saksofonisektio, teki jälleen takuutyötä. Afrobeat-soundin tavoittaminen oli sen sijaan vaikeaa niin solisteille kuin koko bändillekin. Se olisi edellyttänyt mm. sopraano- ja alttosaksofonien sekä huilujen tuntuvampaa roolia kokonaissoundissa. Eero Koivistoinen ja Hasse Walli olisivat epäilemättä tuoneet kontribuutiota afrokonseptin hiontaan. Tenor itse, perin totisena miehenä, on melko etäällä afrikkalaisen musiikin hengestä, jolle tunnusomaista on iloisuus ja ajoittain riehakkuus ja suggestiivinen tarkoitushakuisuus.
Solistivoimaa
Nuorentunut UMO-orkesteri soitti dynaamisesti ja tiiviillä otteella. Nuoren soittajakunnan solistivoima on myös hyvässä kunnossa. Jo nimensä vakiinnuttaneiden taitajien – trumpetisti Tero Saarti ja kitaristi Kalle Kalima – ohella joukko lupaavia muusikoita ilahdutti tuotoksillaan. Erityisesti Jukka Eskolan solistinen panos oli merkittävä, niin trumpetin kuin afrikkalaisen bambuhuilun taitajana.
Musica Nova -konsertin rumpalina kuultiin nigerialaissyntyistä Tony Allenia (s. 1940), jota pidetään afrobeat-tyylin keskeisimpänä kehittäjänä, mm. Fela Kutin afrobeat-yhtyeen johtajan ominaisuudessa 1960- ja 70-luvuilla.
Allen soitti varsin vähäeleisesti lyöden kulkevaa peruspoljentoa. Lyöntitekniikka on hyvin afrobeatin mukainen; paljon hi-hatiä ja bassorumpua, mutta tomeja ja peltejä säästeliääsi. Nyt hän tyytyi taustamiehen rooliin, ilman sooloja. Allenin oikea käsi itse asiassa lepäsi useaan otteeseen. Perkussionisti Mongo Aaltonen omaksui aktiivisemman roolin ja täydensi mainiosti vieraan jäntevää työskentelyä.
Jimi Tenor on kansainvälisesti tunnettu artisti. Hän on liikkunut uransa alun kokeellisesta rockista elektronisen musiikin kautta jazzin, funkin ja afrikkalaisten rytmien ryydittämään musisointiin (mm. Kabu, Kabu). Solistina hän ylsi pisimmälle nyt huilistina. Omintakeinen tyyli tekee musiikin lokeroimisesta vaikeaa. Lahdesta kotoisin oleva multi-instrumentalisti on yli kaksikymmenvuotisen uransa varrella hankkinut mainetta mm. New Yorkissa, Berliinissä, Lontoossa ja Barcelonassa. Oli virkistävää ja elävöittävää kuulla häntä kokeneen jazzorkesterin vieraana Suomessa.
Savoy-teatteri, Helsinki, to 3.2.2011, Musica Nova: UMO & Jimi Tenor feat. Tony Allen
Ohjelma: Knight Theme, Universal Love, Green Grass, Selfish Gene, Selvänäkijä (Clairvoyant), Chase Bongo, Blue Ural, Sähköinen laji, Starstuff, I was there, Flora and Fauna, Sunrise