Vielä 2000-luvullakin ahkerasti työskennellyt, nyt jo yhdeksääkymppiä lähestyvä sovittajana parhaiten tunnettu Bill Holman oli UMO:n teemana huhtikuisella Helsingin kulttuurikeskuksia kiertäneitä turneella. joka huipentui maanantai-illan konserttiin Koko Klubissa.
Bill Holman (s. 1927) aloitti 1940-luvulla tenorisaksofonistina big bandeissa ja liittyi Stan Kentonin orkesterin saksofonisektioon 1950-luvun alussa. Kentonilla oli noihin aikoihin lukuisia sovittajia mm. Pete Rugolo, Johnny Richards, Gene Roland, Bob Graettinger ja Bill Russo. Tähän joukkoon liittyi myös sovittamista Westlake Collegessa opiskellut Holman.
Hänen tuolloinen sovitustyylinsä poikkesi useimmista kollegoistaan, jotka monesti kirjoittivat Kentonille mahtipontisen raskaasti soivaa ja jäykästi etenevää tavaraa. Holman taas pysytteli iskevissä sovituksissaan swing-kauden perinteissä ja sai Kentonin orkesterin svengaamaan monilla 1950-luvun levytyksillä.
Holmanin kysyntä sovittajana kasvoi pian niin suureksi, että erosi orkesterista jatkaen toki yhteistyötä Kentonin kanssa pitkään. Hän alkoi tehdä sovituksia monille muillekin orkestereille ja ykkösketjun jazz- ja viihdeartisteile. Vuosien varrella Holmanin alkujaan suoraviivainen, swingissä käytetty sektioiden työnjakoon perustuva sovitustapa rikastui ja monipuolistui hänen ryhtyessä myös kirjoittamaan omia sävellyksiä.
Tuotteliaisuudestaan huolimatta Holmanin omissa nimissään tekemien levytysten määrä ei ole kovin suuri. Hän teki 1950-luvulla muutaman lp:n, mutta vasta 1990-luvulla häneltä alkoi tulla levyjä tiuhempaan. Ne olivat myös onnistuneita. Esimerkiksi hänen Thelonious Monkin kappaleiden orkesterointeja sisältävä Brilliant Corners on ainakin kuulemistani ison orkesterin Monk-tulkintojen levyistä lajissaan paras. Oikeutetusti sillä ollut Straight no chaser-sovitus palkittiin 1997 Grammylla, jonka myös paria vuotta aiemmin tehdyn lp:n A View from the Siden nimikappale sai vuoden parhaana instumentaalisävellyksenä.
UMO:n konsertin johtanut Vellu Halkosalmi oli koostanut Holman-ohjelmiston kattavasti esitellen hänen töitään 1950-luvulta lähtien. Asteikko ulottui swing-klassikko Stompin’ at the Savoy’sta Stevie Wonderin Isn’t she lovely’yn, jonka Holman levytti 1987 kokoamansa oto-orkesterin kanssa. Itseoikeutetusti mukana oli Holmanin Monk-sovituksia, joita UMO esitti ensimmäisen kerran varsin tuoreina 1997 Holmanin vieraillessa tuolloin orkesterin kapellimestarina.
Jos riuskasti etenevät swing-henkiset kappaleet olivat UMO:lle normaalia peruskauraa, niin uudemmissa sovituksissa olikin jo enemmän tekemistä. Varsinkin Monk-sovitukset olivat kieroudessaan varsin vaikeita. Trumpettisektio taas joutui paikoin lujille korkealle nousseiden stemmojen takia. Mutta harjoitukset ja Kokoa edeltävät keikat olivat hioneet tulkinnat niin hyvälle tasolle, että varmasti Holman itsekin olisi ne hyväksynyt.
Konsertissa kuullussa 11 kappaleessa oli myös hyvin tilaa orkesterin solisteille, joista oman soolokappaleensakin sai tenoristi Olli Ojajärvi, joka tulkitsi tyylikkäästi balladiklassikon But Beautiful notkeasti liikkuvan orkesteritaustan päälle.
Vellu Halkosalmi on tehnyt hyvää työtä UMO:n kanssa Quincy Jones- ja Holman-ohjelmistoilla. Toivottavasti hän saa mahdollisuuksia muidenkin sovittajien esittelemiseen. Seuraavan kerran UMO soittaa Kokossa maanantaina 5. toukokuuta. Silloin on tarjolla Duke Ellingtonia ja Gil Evansia.